Niin. Sovittasko, että jos jotain lupaa niin sen kans pitää tai sitten ei lupaa. Tai ehkä ”luvata”- sana on se joka johtaa harhaan. Kas kun minä kuulun siihen kummalliseen kuppikuntaan joka ei sano mitään varmasti ennen kuin tietää varmasti. Tämäkin voi joistakin tuntua perin inhottavalta, mutta kun itse tiedän kuinka pahalta se tuntuu kun joku puhuu vain lämpimikseen, eikä sitten tee mitä aikoo tehdä. Tai edes sitä vähimmäisvaatimusta, että ilmoittaisi toiselle, miksei tee näin. Minulle kun kerran sanottu on yhtä kuin tehdään näin.

Se on jännä, että vaikka tunnen ihmisiä jotka puhuvat lämpimäkseen. Ja tiedän sen, tiedän, että heidän tapansa on maalailla kymmeniä pilvilinnoja ja kuitenkin toteuttaa se viidessadasvaihtoehto, joka kiilaa viimehetkellä niin että ne muille luvatut pilvilinnat unohtuvat tyystin. ”Mitä, ai sanoinko minä niin? Anteeksi, unohdin.” Anteeksi, unohdit? Eli et välittänyt sanoistasi tai minusta sitä vertaa, että olisit muistanut. Tiedän, kärjistän, mutta siltä se tuntuu. Kun kaikkea järkeä vastaan kuitenkin toivoo sisimmässään, että jos se tällä kertaa tulis, kun se puhu niin pari päivää sitten. Mutta ei. Ja vaikka sitä kuinka olisi alustanut etukäteen, niin se sattuu aina yhtä paljon.

Teki mieleni toivottaa kaikki ihmiset hevon kuuseen ja vannoa etten koskaan enää luota kehenkään. Mutta tiedän, että viimeistään huomenna unohdan. Viimeistään huomenna erehdyn taas elättelemään toiveita, että jos se vaikka tällä kertaa oikeasti miettis mitä sanois ja tekis niin. Mutta sitä päivää odotellessa pistän nukkumaan. Ehkä huominen on parempi päivä muutenkin.