Kirjotin tän eilen vastaukseksi erääseen mailiin, mutta nyt muokkasin
ja sensuroin sitä vähän ymmärrettävämpää muotoon. Mutta älä silti ihmettele,
vaikka hyppisin asiasta kahdeksanteen. Se on vain minun tapani ymmärtää maailmaa.
Kerätä ensin palaset ja sitten ihmetellä miten niistä saisi yhtenäisen palapelin.
 
Tässä puolitajunnan rajamailla kirjotan, mutta sormet vielä liikkuu.
Väsyttäs, mutta jotenki nyt jumin koneelle niin sama kai kirjottaa.  Tällä
hetkellä mulla on lähinnä kandia, kandia, kandia ja vielä kerran kandia.
Deadline opponointiin on su, niin nyt täytyy kaikki vapaa-aika ahertaa
sitä, että sais edes jotain kasaan siihen mennessä. Muitaki luentoja on
jonkin verran. Maanantain oonki sitten pyhittäny korttiaskarteluille. heh. 
Pienet on ilot ihmisen, mutta siitä on otettava kiinni mistä vain suinkin saa.
 
Juuri tällä hetkellä ei oo energiaa eikä pirtsakkuutta, mutta henki
kulkee. ehkä. Ja jutut on tosi tyhmiä, mutta älä välitä, it's just me
drunk. enkä ees oo ku väsyny, mutta olo on ku ois humalassa. hämmentävää.
Mutta siihen asiaan.
 
Se siitä elämän muutoksesta sitten. Terkkarilla käydessä olin laihtunut 3
kg sitten vuoden vaihteen, mutta lienee jo tullut takaisin. Tuli menkat ja
se siitä suklaalakosta. No nyt taas koetan, mutta saas nähdä. 
Mikä lie mielenhäiriö ollut tammikuussa.
 
Se että myöntää olevansa avun tarpeessa on alku. Mutta sen jälkeen pitäs
oikeasti hakea sitä apua ja sitten vielä siitä avusta pitäs olla joku
oikea apukin. Se on paha homma, se ku ei oo luottamista. Kaikenlaista voi
katsoa sormien läpi, muttei sitä, että toiseen ei oo luottamista. run. Tai
pidä ainakin exit kyltti näköetäisyydellä.
 
Mulla on ollu uhmaikää liikkellä viime aikoina. Ne on liittyny lähinnä
siihen, että vituttaa aina olla se joka ne hommat hoitaa. Oon sitten
vasitella kattonu, että en perkele sekaannu, hoitakaa ite. Tietenkään
kukaan ei ole älynnyt niitä hoitaa ja pilkka on sitten osunut omaan
nilkkaan. prkl. Mutta ku ei jaksais olla aikusten ihmisten lapsenvahti tai
edes äiti. mur. Vois olla joskus vastuuton kakara. Harmi vaan etten tainnu
olla sitä edes lapsena. Ois ehkä kannattanu. Silloin ois vielä saanu
anteeksi, nykyään katotaan vaan murhaavasti, miksi sinä et huolehtinut. No
vittu, miksette te tehneet. prkl.
 
Se on ihanaa kun ihmisillä on eri käsitys velvollisuuksista ja
oikeuksista. Sitten ollaan kädet puuskassa, että ku toinen ei tee. Ehkä
toinen ei vain tajua. Ehkä toisella ei vain sen sanan määritteseen kuulu
ne samat asiat. Ehkä sen toisen ihmisen maailmankuvaan ei mahdu ne toiset
asiat. Tai ehkä se ei vain ole koskaan tottunut ajattelmaan sinun
todellisuutta omanaan. Jokainen kuitenkin kuulee sen mitä haluaa kuulla.
Ja sen voin tieteellisesti todistaa litteroituani kaksi haastattelua.
kolmas ois vielä jäljellä. mutta oikeesti. Ihminen kuulee mitä haluaa.
Välittömästi nappaa vain oleelliset sanat ja sen onko se positiivinen vai
negatiivinen juttu ja kääntää sen omalle kielelleen. Sitten ku kuuntelee
sen nauhalta uudestaan niin saa kirjottaa koko lauseen uudestaan kun
sanajärjestys oli ihan päin seiniä ja semmosta sana korvattu sellaista
sanalla jne. Puhumattakaan siitä jos itse ymmärtämyksessä ja
kommunikoinnisssa on jotain perustavan luontaista vikaa.
 
Tai jos vain kertakaikkiaan puhutaan eri kieltä vaikka puhutaan molemmat
suomea. Tämän totesin yhden haastateltavan kohdalla. Ihmettelin, miksi se
veti minusta niin voimat pois. Mutta se johtui vain siitä että puhuttiin
eri kieltä. Hän ei ollut ajatellut asioita samallalailla kuin minä, hän ei
ollut edes käyttänyt tai tuntenut samoja käsitteitä, jotka minulle ovat
arkipäivää. Samoin kuin hänestä tietojen nyhtäminen sai minun sympatiat
menemään minun lähipiirille. Alan hiljalleen ymmärtää kuinka vaikeaa
muilla on kun minä en anna mitään, noin niinkuin puheen tasolla. Mutta kun
en itse edes kuule sitä hiljaisuutta.
 
Voi tuota nuorta lempeä. Se on jännä miten sitä ajan kuluessa
ihastumisen ja rakastumisen käsite muuttuu. Sitä kuvittelee ensi
rakkautensa olevan se ainoa oikea koskaan maailmassa. Mitä vanhemmaksi
tulee sitä todennäköisemmin, sitä tajuaa että se ensirakkaus oli
pakkomielle, eikä ollut rakkautta nähnytkään. Ensimmäinen sydämen
särkyminenkin johtui ennemminkin mielikuvaan rakastumisesta kuin oikeasta
ihmisestä. Ja kaikki ne hetken huumat olivat vain juuri sitä: hetken
huumaa. Jotain niin päätöntä ja suorastaan huvittavaa näin myöhemmin
katsottuna. mutta milloin sitten tulee se oikea rakkaus? Milloin tulee se
viimeinen, jonka jälkeen rakkauden käsite ei enää muutu. Jonka kohdalla
voi todeta, että rakastan sinua nyt, rakastin sinua 10 vuotta sitten ja
tulen rakastamaan vielä 10 vuoden päästäkin.
 
Hukkaisin päänikin jos se ei olis muussa vartalossa kiinni. 
Mistä tulikin mieleeni että yritin tänään laittaa kurkkupastilleja jääkaappiin
ja miten niin mese ei toimi jos nettipiuha ei oo paikoillaan. Hieman ehkä väsyny.
vaikka oon nukkunu hyvin viime yönä, mutta ehkä kahden päivän litterointi ja
istuminen koneella on tehnyt tehtävänsä.
 
Tuosta hukkaamisesta tuli mieleeni, että hämmästyin tänään suuresti kun
löysin Linkin parkin kasetin. Oon ettiny sitä useamman vuoden tai aina
välissä miettiny että mulla on se ja ois mukava kuunnella. Sitä koteloaki
pyöritelly kasettilaatikossa ja miettiny, että mihinhän oon sen tukkinu.
Tänään sitten sen takia että jos joudun tuon sanelukoneen palauttaa niin
aloin kokeileen että kuuluuko tuo kasetti tuossa normimankassa. Ja kas,
täällähän on edellinen kasetti vielä paikalla. Mikäs tämä on. Jahah se
linkin parkin kasetti mitä oon ettiny. Ei sitten käyny mielessä kattoa
tuon mankan kasetti pesää. hienoa. Enhän ole asunut täällä ku 2,5
vuotta eli ainakin niin kauan se on ollut siellä, todennäköisesti
kauemminkin, kun toisella puolella on sekalaista 2001. Niin se aika juoksee
ja kasetit vaihtuu cd:ksi ja pikainen vastaus romaaniksi. heh.
 
 Jos tänä vuonna sais loput nuista viime vuoden
ystävänpäiväkorteista rustattua. Siivotessa löysin joululahjoja, jotka
olin ostellu joulua ajatellen... vuosi sitten. Että kyllä se aika lahjakas
minäkin olen tuossa hukkaamispolitiikassa ja unohtamisessa. Itsellänikin on 
tuo yhteydenpito jäänyt hieman muiden kiireiden jalkoihin. Koettaa vaan
selvitä päivästä toiseen ja sitten kun hengähtää niin hengähtää tosissaan.
 
Mä toisaalta vähän ehkä kaipaan matikan laskuja. ne on kuitenki niin
yksinkertasia. Niihin on olemassa oikeat ratkasut tai no vähän riippuu
tietysti laskusta, mutta pääsääntösesti. Ei tarvi lukea ja vääntää esseitä
ja plääh. Mihin sitä ihminen hukkaa elämänsä ja aikansa? pahoittelen 
saivarteluani, mutta olen tosiaan aika väsynyt, niin ajatukset juoksee
ku villihevoset metsässä.
 
Saamattomuutta on liikkeellä ite kullakin. Mutta on aina mukava,
kun kerrankin saa itsensä patistettua kirjoittamaan jotakin. Vaikka vain
ihan pientäkin. Heissuli vei ja palaillaan. Tää lähtee nukkuun... ehkä
kohta ja kiittää itseään aamulla kun kello soi 8. kyllä. Mutta tulipahan
kirjotettua.