läsnäoloa, poissaoloa, koulua, töitä, teatteria, ystäviä, sukulaisia… Kaikkia yhtä aikaa ja perä jälkeen sopivan sekasortoisessa suhteessa toisiinsa. Mistään ei haluaisi olla poissa, mutta kun samalla tarjottimella tarjotaan kymmentä eri ruokalajia, on pakko valita yksi. On otettava askel johonkin suuntaan sulkien samalla lukemattomien polkujen mahdollisuudet.

Muutos on aina pelottavaa ja oman poissaolonsa tajuaa vasta kun palaa takaisin ja huomaa kuinka kaikki on muuttunut. Osa valinnoista on helppoja, miltei jopa rutiinia. Mutta osa valinnoista on pelottavia. Ne on ovat usein jotain, joka rikkoo rutiinejamme. Ne ovat jotain ennalta arvaamatonta, päällekkäisyyksiä, jotka pakottavat valitsemaan kahden yhtä tärkeän asian välillä.

Mikä lie universumien sanaton magneetti se onkaan joka kerää ympärilleen kaikki tapahtumat. On päiviä, jolloin pitäisi olla kymmenessä paikassa yhtä aikaa ja sitten taas on viikkoja, kun kukaan ei kaipaa. Kaikki palaa kai aina lopulta siihen mitä arvostaa ja mihin on sitoutunut. Kummista juhlista uskaltaa olla poissa tai kummissa juhlissa haluaa olla. Vaikka valinnat ehkä tehdään yksilöinä, ne aina vaikuttavat yhteisöllisesti. Yhden poissaolo muuttaa koko joukon koostumuksen ja tapahtumien kulun. Yksi viesti muuttaa muun informaation tulkinnan.

Haluttais jatkaa, mutten nyt oikein enää saa kiinni siitä ajatusten virrasta jonka vallassa tämän viikko sitten aloitin. Mutta jos en saa siitä kiinni nyt niin en varmaan saa siitä kiinni myöhemminkään. Joten valitsen jättää tämän kesken. Ehkä palaan tähän vielä joskus, mutta se on sen hetken valinta sitten.