Juuri sinä päivänä kun saan itseni ajoissa liikkeelle ja päätän mennä kauempaan kauppaan asuintoverini soittaa. Oletko kotona? Lampun asentaja ois tulossa. Ja ei muuta kuin kipiti kipiti mahdollisimman nopeasti lastenvaunujen kanssa kämpille. Ja juuri kerkeämme ajoissa. Meno matkalla oli auringon paisteesta huolimatta viileää, mutta paluumatka kävi jo kunnon treenistä.

 

Lapsella on meneillään maailmanpohdiskelun ”jos sitä ei ois”- vaihe. Miten maito syntyy? Lehmästä. Mitä jos lehmiä ei ois? No sitten ei ois maitoa, tai vois olla vuohen maitoa. Mitä jos vuohia ei olis? Mitä jos maitoa ei ois? Hetkittäin turhauttaa vastailla, että mitä sitä itsestäänselvyyksiä kyseenalaistamaan. Mutta toisaalta on hetkittäin perin valaisevaa miettiä jotain itsestäänselvyyksiä uudelta kantilta. Mitä jos ”siksi”- vastausta ei olisi olemassa? Sitten pitäisi selittää miksi.

 

Norsu posliinikaupassa on yhtä kuin minä lastenrattaiden kanssa ruokakaupassa tai repun kanssa antiikkikaupassa. Mutta oppia ikä kaikki. Joskus minua turhauttaa kun asiat eivät mene yhtä helposti ja suoraviivaisesti kuin minä fiksuna olisin ne ajatellut etukäteen. Mutta joskus on vain otettava lusikka kauniiseen käteen ja koetettava harhailla tajutakseen jotakin elämästä. Kuten sen, että keväällä kirosin sitä kuinka kaikki lisääntyvät. Nyt vois taas huokaista helpotuksesta, että kokopäivätyö nimeltä lapsi ei todellakaan ole minua varten. Olen liian itsekäs ja laiska sellaiseen, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. 

 

Lapselle uunon opettaminen on hauskaa, kunnes lapsi oppii pelaamaan ja pistää korkojen kanssa paremmaksi. Hassua kun alkaa miettiä minkä ikäisenä muistaa tai muistaa itselleen kerrottaneen kuinka on oppinut tiettyjä asioita. Korttia olen pelannut viisivuotiaasta ja ristipistoa kai ala-asteelta. Muistan vain sen, että en olisi alun perin halunnut tehdä ristipistoa, ajattelin sen olevan liian vaikeaa. Mutta äiti ajatteli taloudellisesti, että en tekisi niitä yhtä nopeasti kuin kanavatöitä.

 

Maalaaminen oli pitkästä aikaa mukavaa. Ei sinänsä innostavaa, mutta mukavaa. Ehkä se sisäinen taiteilijasieluni sieltä vielä ponnahtaa lentoon.