Niin useasti listaan asioita, jotka kerkeän tehdä myöhemmin. Ajattelen,
ettei niillä ole niin kiirettä, koska huomenna on taas uusi päivä. Mutta
mitä jos huomista ei koskaan tulekaan? Mitä jos tämä päivä, tämä hetki
onkin viimeinen? Eihän sitä koskaan tiedä, eikä usein edes halua
ajatella. Huomisen täytyy tulla, niin paljon on vielä tekemättä. Niin
paljon on vielä sanomatta. Ei kaikki voi loppua ilman varoitusta. Eihän?!

Olen pitkään miettinyt miksi "aina" pitää olla syy (esim.synttärit ym...),
jotta voisi sanoa välittävänsä. Kertoa toiselle kuinka tyhjää elämä olisi
ilman toista. Miksi aina täytyy olla jokin suurempi tarkoitus jos kehuu
toista? Kuluisivatko tosiaan kaikki ihanat sanat puhki jos niitä
käytettäisiin arjen keskellä? Yksi ainoa sana, yksi ainoa teko voi
pelastaa toisen päivän, miksi se on niin vaikeaa? Miksi on niin paljon
helpompaa valittaa pienistäkin murheista kuin olla tyytyväinen siihen mitä
itsellä on? Miksi aina täytyy haluta jotain suurempaa, jotain parempaa? 
Miksi aina täytyy olla menossa jonnekin? Miksei voi hetkeksi pysähtyä
hengähtämään? Katsoa ympärille ja hymyillä... 

Jos tämä viesti sai sinut edes hetkeksi miettimään, en kirjoittanut tätä turhaan. 
Jos tämä sai sinut oivaltamaan jotain elämää suurempaa tai edes ihan pientä,
ylitin odotukseni. Mutta jotta tärkein ei unohdu, haluan sanoa, että vaikka en
sitä aina muistaisi sanoa tai teoillani osoittaa, älä ikinä epäile sitä
ettenkö minä välittäisi sinusta juuri sellaisena epätäydellisen
täydellisenä kuin olet. rakkaudella..

P.S. tämä on kirjoitettu jo tuota aloitus ajankohtaa aiemmin, 
mutta samaa teemaa kuitenkin...