Harmittelin aiemmin päivällä kuinka olisin voinut mennä katsomaan erästä teatteriesitystä tänään, jos olisin tiennyt aiemmin. Nyt olin jo ehtinyt tehdä muita suunnitelmia. Kotiin kävellessäni kuitenkin tajusin, että parempi näin. Kuuden ihmisen aikataulujen ja vointien yhteen sovittaminen onnistuu huomattavasti harvemmin kuin pelkästään minun aikataulut yhteen näytelmän kanssa, jonka esityksiä on vielä hamaan tulevaisuuteen. Ja vaikka en sitä koskaan näkisikään, tuskin oppisin siitä sen enempää kuin tästä illasta.

 

Hyvä ystävä on käsite, jota koetetaan määritellä mitä kummallisimmilla tavoilla. Alakoulussa jo opitaan, että hyvään ystävään voi luottaa ja hän ymmärtää. Teini-ikäisenä hyvä ystävä on tuki mustavalkoisen maailmankuvan riepotellessa haurasta mieltä. Mutta aikuisena asiat saavat suuremman kaavan. Luonnollisesti hyvään ystävään voi edelleen luottaa ja hän on edelleen tuki ja turva. Mutta hyvä ystävä löytyy erilaisilla tavoilla ja toisesta kiinni pitämiseksi on tehtävä valintoja. On valittava kaikista maailman kiireistä ja annettava aikaa toisille.

 

Ei välttämättä tarvitse osata sanoa mitään tai tehdä mitään. Tarvitsee vain olla siinä. Parhaat ystävät ovat niitä, joiden seurassa voi olla pahimpanakin päivänä esittämättä mitään muuta. Ei ole pakko olla pinta kullattu ja hymyssä suin, kun elämä on niin ihanaa. Voi suoraan sanoa että kaikki on ihan perseestä tai olla sanomatta. Minä olen pitkään ollut sanomatta. Olen vain odottanut sitä oikeaa hetkeä, sitä hiljaisuutta joka vaatii minun ääneni sen täytteeksi.

 

Viikko sitten pitkällisen ja mutkaisen tien jälkeen päätin vihdoin kokeilla mielialalääkitystä. Mitä menetettävää minulla enää on? Kun kaikki ”järkiperäistämiseen” ja analysointiin perustuvat tavat on jo käytetty loppuun. Kun on sanoja, mutta niitä ei saa ulos. Ennen ensimmäistä pillerin puolikasta luin käyttöohjeen tai sen lappusen joka tulee joka lääkkeen mukana. Tämä lääke on se ja se, se sisältää, mahdolliset haittavaikutukset jne. Ja mietin onko tämä todella kaikkien niiden mahdollisten haittavaikutusten arvoista. Ja miten näin pieni pilleri, jonka puolikas miltei hukkuu näkyvistä, voisi yhtäkkiä korjata kaiken. Mutta niin vain nielin ylpeyteni vesilasin kera. Kyllä se vain hiljaiseksi vetää kun lääkelaatikon kannessa lukee mielialalääke.

 

Siitä ensimmäisestä aamusta ja viimeistä illasta ennen lääkitystä on nyt siis viikko. Lohdullista lienee se, että en ole 1/10 tai 1/100 tai varsinkaan 1/1000 jolla haittavaikutuksia ilmenee tai ainakaan sellaisia, jotka elämää hidastaisivat. Mutta mikään ei takaa, että se pieni pilleri aamuisin pelastaisi minut. Ei kai sen ole tarkoituskaan. Sen on tarkoitus vain säädellä aivojeni välittäjäainetta niin että sietäisin elämää paremmin. Etten kaatuisi joka oksaan ja jäisi siitä halkomaan hiuksia.

 

Mutta vaikkei tämä lääke minua fysiologisesti pelastaisi, niin psykologisesti se on vienyt minua piirun verran eteenpäin. Se on saanut minut uuteen tilanteeseen, jossa saan ja joudun myöntämään kanssaihmisilleni, että minulla on masennus ja aloitin siihen mielialalääkityksen. Ja voi pojat se on pelottava hetki kuulla oman äänensä sanovan niin. Mutta samalla se on palkitsevaa. Kuin joka kerran kun sen sanoo, se lohkaisi pienen palan ongelmaa pois. Mutta samalla se luo uusia ongelmia, kun toiset eivät osaa vastata siihen. En minä ole sen kummempi kuin kuukausi sitten. Nyt minä vain koetan löytää siihen uutta ratkaisua. Harmillista vain, että päästäkseen ylös voi olla että joutuu käymään vielä syvemmällä. Parempia päiviä odotellen varjelen niitä hetkiä kun sain suuni auki ja kerrottua, että kaikki ei ole hyvin.