Mitä tapahtui, jotta minä luovuin kaikesta siitä, joka teki minut onnelliseksi? Maalaamisesta, pianonsoitosta, pyöräilystä, käsitöistä. Mikä oli muka tärkeämpää kuin itsen pitäminen järjissään ja elämästä nauttiminen. Tekisin jostain nuista itselleni työn, mutta kun en osaa opettaa, osaan vain tehdä. Enkä osaa tehdä ”virallisesti oikein” vaan soveltaen. Eikä yksityisyrittäjän työ innosta. Mikä se olisi se minun real talent, se jota kohtaan olisin niin intohimoinen että jaksaisin ja pystyisin tekemään sitä? Kirjoittaminen? Mutta eikö ensin pitäisi olla leipätyö ja sitten vasta unelmat vai mitenkäs se meni. Miksei yhteiskunta voisi toimia niin, että tärkeintä olisi onnellisena oleminen, eikä raha tai kiire tai kauneus. Taidan elää lallaalandissa.

Masennuksen hyviä puolia on että alkaa pohtia asioita. Ei pidä mitään itsestään selvyytenä, paitsi ehkä hetkittäin sitä, että elämä ja itsekin on persiistä. Mutta jos masennuksesta selviää niin näkee asiat eri tavalla. Osaa kunnioittaa niitä, osaa antaa aikaa itselleen. Jossain vaiheessa päivää tuli sellanen mitäs nyt fiilis, ensimmäistä kertaa yli kuukauteen olin yksin. Täysin vapaa tekemään, mitä minä tahdon. Ei kiirettä, ei paniikkia, odotuksia, vain sitä mitä päättäisin tehdä. Toki tekemättömien asioiden lista on pitkä, mutta tänään ne eivät päätäni pakota. Huomenna vasta. Eilinen meni kulttuurishokista selviämiseen. Tänään olen saanut vain olla. Mikä ihana tunne ja aurinkokin paistaa.

Ensin ajattelin mennä nukkumaan kun ei oikein mihinkään osannut tarttua. Mutta sitten lähdin käymään kaupassa ja sieltä palatessani aloin kerätä kukkia, ihan kukkien keräämisen ilosta. Siitä, ettei tarvitse huolehtia punkeista ym. vanha tuttu luonto. Felt so increadly happy. Keräsin vain kukkia ja asettelin ne maljakkoon.

Ihmiset with real talent ottavat epäonnistumisesta opikseen ja yrittävät kunnes onnistuvat. Heillä on päämäärä jonka eteen he ovat valmiita tekemään töitä. Oiskohan mulla real talenttia laihtumiseen. *makaa lattialla nauramassa* Ei mutta ihan oikeasti. Kyse on vaan totutuista tavoista. Siitä mitä on tottunu syömään ja pitämään hyvänä. Kuukauden ruokavalion muutoksen jälkeen karkkia ei tuu syötyä enää niin paljon. Ei oo pakko syödä itseään täyteen ja sitten tuntea huonoa oloa ja omaatuntoa siitä, että kun taas meni tekemään niin. Nyt se on taas helppo sanoa, kun ei ole juuri kapuloita rattaissa, mutta entäs sitten kun stressaa, on kiire ja masentaa. Jaksaako laskea 10 ja tehdä ruokaa, eikä syödä makeaa nälkäänsä.