Ei taas hyvin mee. Huomaan skippaavani luentoja, vältteleväni ihmisiä, olevani väsynyt ja kärttyinen, enkä jaksa ajatella, päätöksenteosta tai avunpyytämisestä puhumattakaan. Haluan vain peiton alle piiloon, enkä edes jaksa nukkua. 

 

Olen vain paossa maailmaa ja pahoja,

normaaleita asioita. 

Paossa elämää, 

         tunteita,

päätöksiä,

    vaikeuksia. 

 

Ei jaksa puhua, tuntea, ajatella. 

On kuin robotti, joka ohjelmoidaan liikkumaan eteenpäin. 

Huojuva askel kerrallaan. 

 

Tein eilen BDI:n 39p. Not good, not good at all. Olen yrittänyt tehdä mukavia asioita, että saisin edes itseni jaloilleni, mutta miksi? Miksi vaivautua? Mutta olen minä asioita saanut aikaan, ei sillä. Mutta mikään ei riitä. 

 

En minä tiedä. 

Väsyttää.

     Ei jaksaisi yrittää. 

 

Mutta ei kait se auta kuin mennä nukkumaan ja koettaa uudestaan taas huomenna.

 

Kun olis joku, joka rakastais. 

Pitäis sylissä.

     Lohduttais. 

 

Mutta ei.

Ite pitää räntäsateessa lompsia.