Voisinpa lentää olemattomilla siivilläni.

Tarrata kiinni onnenhetkiin.

Liitää tuulessa lumihiutaleiden seassa.

 

Olla kuin en olisikaan.

Vailla huolen häivää,

Vailla tämän päivän kiireitä.

 

Olisi vain,

Minä ja ajatukseni.

Kaikki kauniit ajatukset aivojen kaaoksesta suodatettuina.

Kaikki ne ihanat hetket,

        jotka saivat minut pysähtymään ja hymyilemään.

Ne hetket, kun tajusin,

                     että tämä on mahdollista.

 

Tässä hetkessä on vain onnea iloa ja rakkautta.

 

 

Tässä minä taas istun.

 

Yksin, uneton, rauhaton.

Tilastot kertovat, ettei ole hätää.

Opintopisteitä on,

     Ystäviä on,

          Viriketoimintaa on,

    Kaikkea on.

Miksei mieleni ole samaa mieltä?

Olenko se plusmiinus 1 virhemarginaali,

    Joka tuhoaa koko onnellisuus käsityksen?

Olenko se poikkeus,

    Joka vahvistaa säännön.

Se, joka ei sovikaan gaussinkäyrään?

 

Mitä jos sittenkin?

        Jos kerrankin?

Olisi kaikki ulkoisesti kaikki huonosti

              Ja sisäisesti kaikki hyvin.

Olisiko se helpompaa,

            Helpommin ymmärrettävää,

            Helpommin sulatettavaa?